.

banners

2017/08/31

nuari verbaali / 1

BNWBNWBNW

Olen täällä Tampereella Halmeella kylässä jälleen kerran musaan liittyen. Eilen sain vääntää muutaman tunnin vaaleita lettejä hänelle otettuani omat pois. Tarkoituksena on luoda jotain todella hienoa ensi viikoksi tai mahdollisesti jo tän viikon loppuun mennessä. Jälleen kerran olen oman osaamiseni rajamailla, mutta koetan kovasti opetella uutta. Leikkasimme aamulla miehelle siilin, saksilla once again, koska konetta ei taloudesta löytynyt, ja nyt on ulkoinen lookki valmis pientä projektia varten. Tässä pientä esimakua teille, expect more in the future.

2017/08/29

vihdoinkin matkalla

Tuntuu kuin olisin odottanut tätä hetkeä ikuisuuden. Istun bussissa matkalla Tampereelle, kuuntelen musiikkia, juon limsaa ja chattaan kavereiden kanssa illan suunnitelmista. Näen ainakin kahta, ehkä kolmea ystävääni biljardin merkeissä. Viimeinen viikko kului huonoilla yöunilla, stressillä ja suunnitelmien laatimisella. Tänään kuitenkin kaikki tuo käy toteen, kun saan hommat käyntiin musiikin merkeissä ja voin rentoutua hetkeksi.
Olen koko päivän kuvannut vlogia, joten en halua paljastaa liikaa menoistani ennen videon julkaisua. Sanotaanko, että olen onnistunut harhauttamaan ajatukseni ja matkaintoni kaiken kiireen keskellä. Tiivistettynä sekaiset ajatukseni: tarvitsen hetken rentoutumiseen, ystäviäni ja laukussa möllöttävät kaksi olutta. Ehkä enemmänkin, ken tietää. Loppuviikon pidän stressivapaata lomaa ja nautin elämästä täysillä! Suosittelen lämpimästi samaa teille kaikille lukijoilleni, mahdollisesta koulunkäynnistänne huolimatta. Paljon rakkautta kaikille! ♡

ParteParteParte

2017/08/28

party up in here

Eilen perheemme vietti Ollin 18-vuotissynttäreitä suvun kesken. Virallisestihan veljeni siirtyy täysi-ikäisyyden puolelle vasta tossa keskiviikkona, mutta juhlat oli kätevin järjestää tähän väliin. Kaikki tuntuvat olevan niin kamalan kiireisiä nykyään. Mulle kivointa oli ehkä valmistautuminen aamupäivällä, kun sain pukeutua tyylilleni uskollisesti mutta aavistuksen prameammin, laittaa vahvemmat meikit ja niin eespäin. Tukka piti kyllä avata tosi pian juhlien jälkeen ja letit poistaa, kun päänahka rupesi huutamaan hoosiannaa - taas.

SyndetSyndetSyndet

Juhlat sujuivat mukavasti, ja kuten perheemme juhlissa yleensäkin, vieraat viipyivät vain hetkisen, joivat kahvit ja söivät kakkua. Viiden jälkeen talo olikin jo tyhjä, ja lähdin hakemaan Silzua viedäkseni hänet armeijan bussille. Loppuillasta taas pyöriskelin sängyssäni miettien tulevaa tiistaita (onneksi jo huomenna, jes!!), kun poistun iki-ihanasta Espoosta Tampereen puolelle muutamaksi päiväksi.

2017/08/25

throwback - kallioilla

Holla holla! Tästä saan viimeinkin laitettua teille nämä ihanat valokuvat kesän Ahvenanmaan tripiltä. Postauksen ensimmäinen kuva on valehtelematta paras koskaan ottamani valokuva mistään, ja senkin nappasin vlogikamerani automaattiasetuksilla. Haluaisin ehdottomasti palata tuohon paikkaan ja hetkeen, kun seisoin jalat polviin asti märkinä aiemmin kallioon lyöneestä suuresta aallosta. Meinasin oikeastaan tippua mereen kivikon keskelle liukkauden takia, mutta jotenkin onnistuin pitämään suurimman osan itsestäni ja kamerastani kuivana. Myös amerikan vieraamme Sara suostui poseeraamaan pariin otokseen. Hope you like the pics!

ViewView
Etäkuvaa luksushuvilastamme
ViewViewViewViewViewViewViewView

Rakastan merta ja sen arvaamattomuutta. Se on iso uhka luonnonvoimien iskiessä, mutta myös hyvin rauhoittava ja kaunis näky / kokemus. Kumpanakin reissun päivänä kävin rannassa tunnustelemassa ihanaa merituulta ja dippaamassa varpaitani veteen. Kuitenkin koko ajan kallioita kävellessäni tunsin jalkapohjissa oudon kipristelyn, sellaisen mikä tulee vaaran ollessa läsnä. Sama ilmiö esiintyy mulla myös korkeilla ja huterilla paikoilla liikkuessani. Asiaa on vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole koskaan sitä kokenut. Ehkä joku teistä ymmärtää? Kroppani siinä vain kertoo, että olepas varovainen, ettet liukastu, lyö päätäsi ja kuole. Well, that escalated quickly...
Nyt on aika kääntää uusi sivu ja ottaa askel kohti syksyä ja sen "vaaroja" ja ihanuuksia. Palailen tännekin varmasti sitten pelkoni tuulen muodossa, niin hyvässä kuin pahassa. Siihen asti, buenas notches! ♡

2017/08/23

back to original

Kauhistelin parin sentin tummaa juurikasvuani samalla, kun ajoin niskasiilin taas kuntoon. Pengottuani hetken kylppärin kaappeja, silmiini osui vanha Biozellin vaaleanruskea hiusnaamio, tai sävyttävä hoitoaine, mikä onkaan. Heitin aineen päähäni vajaaksi kymmeneksi minuutiksi ja poispestetessä olikin tukka kokoruskea. Myös yksi syy tähän pieneen värinvaihtoon juurikasvun lisäksi oli sateenkaarivärini. Halusin hiusksistani tasaisenväriset, eikä blondaus kyennyt sitä tekemään. Pelkkä ruskea sävyte sentään piilotti lähes kaiken! Niskan alimmaiset hiukset suoraan siilin yläpuolella kimmeltävät aavistuksen vihertävinä, mutta muutoin en kyllä voisi olla tyytyväisempi tähän yllätyslopputulokseen. Mitäs mieltä somekansa on?

BLCBLCBLCBLCBLC

2017/08/22

happy not home

Viimepäivät ovat tarjonneet mulle paljon. Vaikka onkin ollut sitä ikävää tekemistä, kuten muuttokamojen raahaaminen, olen saanut pidettyä mielen korkealla. Elämänasenteeseeni nykyisin kuuluu positiivisuus ja rento tapa ottaa asiat vastaan. Kaikesta löytyy jotain hyvää, kun vain osaa etsiä. En kuuna päivänä uskonut selviäväni kaikesta tästä, mitä parhaillaan teen. Mulla on koko ajan jotain hommaa, sähköpostia, sopimusten tekoa ja purkua, siivoamista, järjestelyä ja matkustamista. Lisäksi hoidan oman blogini ja tube-kanavani ohella kahta muuta tubekanavaa ja yhtä sivustoa. Sitä se bisnesnaisen elämä on. Nautin kuitenkin pienestä kiireestä, kunhan joukossa on jotain mieleistäkin tehtävää. Muutosta ajattelen hyväksi puoleksi sen, että saan taas heittää oikein urakalla vaatteita ja tavaraa kosmetiikasta sisustukseen pois, ja ostaa joskus tilalle uutta ja parempaa.
Tavaroiden poislaittoon liittyen kyselin snapchatissa mielipiteitä ja kirppis kuulosti monelle hyvältä vaihtoehdolta. Katsotaan nyt, mitä kaikkea saan eriteltyä vaatekasseistani.

ParvekeParvekeParvekeParvekeParveke

blockfest '17

Blockfest

Mulla oli aivan mahtava viikonloppu! Vietin neljä päivää Tampereella torstaista lähtien, käväisin Blockfesteillä molempina päivinä, join ja söin hyvin, sekä nauroin ihan laittoman paljon. Ensimmäisen festaripäivän ultimaattinen haippi oli Wiz Khalifa, jota olen kuunnellut jo vuosien ajan. Katsoin Halmeen kanssa keikan alusta loppuun ja fiilistelimme esitystä. Olin ommellut käsin meille samanlaiset tiimi-paidat hänen artistinimeensä (Nuari Verbaali) liittyen. Check him out! Tokana päivänä kaveriporukka pysyi samana, mutta asut muuttuivat. Teemana oli pinkki ja bandanat, unohtamatta nopeita. Käväisin kumpanakin päivänä Nopeiden pisteellä moikkaamassa Frankia, joka antoikin mulle ja kavereilleni hieman festivaaliasustusta. Postauksen kuvien lasit löytyy täältä ja mun takki täältä.

Blockfest
Nipsu ja meitsi
BlockfestBlockfest
Halme & EJ
Blockfest
Nopeiden pisteellä Pinja ja minä = bffs
BlockfestBlockfest
Day 2 asu: pinkki
BlockfestBlockfestBlockfestBlockfest

Kävin viimeksi Blockfesteillä vuonna 2014, ja aion todellakin käydä ensi vuonna ja sitä seuraavana. Tykkään festareista ihan sikana, mutta hinnathan on aina pilvissä, mitä lippuihin tulee. Tai tarjoiltavaan. Tai kaikkeen. Katsotaan nyt, jos joskus kävisi niinkin hyvä tuuri, että voittaisin vaikkapa arvonnassa or something. :D

2017/08/15

linnanmäki '17

Mulla oli superhauska ilta perjantaina. Kävin ensin laittamassa uudet rakennekynnet ja ripsienpidennykset, minkä jälkeen tapasin Pinjan ja Nipsun. Otin heidät kyytiin ja ajoimme meidän kodin kautta viemään Jedin ulos. Lähes heti nappasimme bussin takaisin Helsinkiin Linnanmäelle. Mulla ja Pinjalla on ollut vuosien tapa käydä yhdessä huvipuistoissa, mutta tämän kesän Särkänniemi-reissu ei onnistunutkaan. Niinpä hoidimme perinteitä Lintsillä. Huomaa kyllä tulevansa vanhaksi hurjapäisyyden suhteen, kun on pakko kirkua hurjemmissa laitteissa, ja pää menee pyörälle ensimmäisen 360-asteen käännöksen jälkeen. Pienet suolat kroppaan poppareilla, ja taas voi jatkaa laitekierrosta.

SummerSummerSummerSummerSummerSummerSummerSummerSummerSummer