.

TENZBA

2017/07/28

jedi mökillä

Saavuimme mökille toissapäivänä, keskiviikkona ja täällä on jälleen ollut tosi kivaa. Ulkona vaihtelevasti paahtaa aurinko ja sataa vettä pilviverhosta, mutta raitis ilma ja luonnonäänet ovat aina hyvästä. Jedi on myös superiloinen, että olemme täällä. Se saa juoksennella vapaasti missä haluaa ja milloin haluaa, ja yölläkin se lähtee itsekseen aittarakennuksesta metsään tarpeilleen ja palaa takaisin sänkyyn (kyllä, koirani nukkuu kanssani sängyssä Silzun ollessa poissa). Tänään kuitenkin on lähtöpäivä, joten mikä sen parempi aika heittää teillekin mökkikuvia, kun vielä paikan päältä ehtii.

Elämä

Jedin lempilelu ulkosalla on tuo oranssi frisbee. Se on pureskellut kiekon kauttaaltaan ja raahaa sitä mukanaan yöt päivät. Koska maasto on periaatteessa pelkkää metsää, tarttuu välillä mukaan hämähäkinseittiä ja muuta roskaa. Eilen nivusista löytyi pikkuruinen punkkikin, jonka tosin poistin heti. Mustikoita ja mansikoita ei ole pentu vielä innostunut popsimaan.

ElämäElämä
Kun lähden mökille, jätän meikit kotiin. Luonnossa on mielestäni ihana antaa kasvojenkin rauhoittua ja olla vapaita kemikaaleista.
Elämä
Käpyjen kiinniottaminen ilmasta on myös Jedin lempipuuhaa.
ElämäElämäElämä
Olli ja Jere grillaamassa lihakimpaleita. Jedikin sai pienet palat maistiaisiksi.
ElämäElämäElämäElämä
Mun kasvislautasella on perussalaatin lisäksi voissa paistettuja jumboherkkusieniä, keitettyä parsakaalia ja perunaa sekä pähkinöitä. Oli muuten tosi hyvä lounas!

Ajan kotiin Gigantin kautta hakien uuden ihanan tavaran arkikäyttöön. Näette sittemmin, mikä oli tuo upea ostos, mutta annettakoon vinkiksi, että tulee ihan jokapäiväiseen käyttöön ja sopii puhelimeni väriin (ruusukulta). Any guesses?

4 kommenttia:

  1. Veikkaan Beatsin kuulokkeita.

    VastaaPoista
  2. Heii! Millä muokkaat sun kuviaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heeii muokkaan VSCO Camilla ja koneella vielä Pixlr Expressillä.

      Poista

Kiitos kommentista! :3