.

banners

2015/09/30

flunssa

Mulla on ollut koko päivän tähän asti pientä päänsärkyä, ja tuntuu, että oon tulossa kipeeksi. Juon parhaillaan teetä ja muokkailen kuvia. Taustalla pörrää MTV:n Are you the one?, eikä hätää mikäli et tiedä ohjelmaa. Yksi roskashow muiden seassa mutten jaksa kuunnella selostusta ostostv:nkään puolelta. Taidan kohta nousta, pedata sängyn, vaihtaa vaatteet ja hakea kiinalaisesta ravintolasta ruokaa. Buffet-aikakin on vielä jonkun aikaa voimassa.

IskälläIskälläIskälläIskälläIskälläIskällä

tulitikkutehdas

TampereTampere

Tän postauksen kuvat on Tampereen vanhalta tulitikkutehtaalta, jossa Pinjan kanssa otettiin vähän kuvia. Paikka oli tosi kaunis ja parista epäilyttävästä tyypistä huolimatta meillä oli miellyttävä reissu. Uskallan kertoakin paikasta jotain, koska se sijaitsee niin julkisella paikalla ja on tunnettu, joten en pilaa teidän "hylättyjen paikkojen seikkailijoiden" ideaa. Mun mielestä yks turvallisuuden merkki tällasissa paikoissa on graffitit. Kukaan ei maalaa hengenvaarallisiin paikkoihin seinien täydeltä taidetta. Jos koko rakennus on siis värikäs, totean monen vierailleen onnistuneesti siellä. Tosin home haisi monessa tilassa ja osasta taloista katto oli sortunut vaarallisen näköisesti. Niistä huoneista ei spraymaalia löytynytkään. Yhdessä avarassa rakennuksessa asui selkeästi joku, sillä oven läheisyydessä oli sohva viltin kera, matto, pöytä, kynä ja puoliksi palanut kynttilä. Alennusruokiakin löytyi. Yllättävin löytö oli ehkä vintin täydeltä Kaukokiidon kansioita vuosilta '70-'80 kirjanpidon osalta.
Kävi pihassa omituinen autokin, jonka luo nuoret pojat suuntasivat. Mentiin siinä kohtaa vähän kauemmaksi, koska touhu alkoi vaikuttaa aavistuksen epäilyttävältä. Nojaa, ei ole mun asia...

TampereTampereTampereTampere

Tänään näin Sallan keskustassa, ruokailin kahdesti ulkona, treffasin myös Verkkua, törmäsin Oonaan ja kahvittelin Olivian ja Nuutin kanssa. Oon siirtänyt koulunkäynnin taka-alalle, mutta palaan sinnekin uuden jakson käynnistyttyä. Huomenna olis reissausta taas bisnesten osalta ja uudelleenjärkkäystä vielä kotosalla. Haluun vaan koko siivousprojektin hoidetuksi, ja yksi iso ongelma olisi poissa. Infoilen, kun saan kaiken hoidetuksi. :)

2015/09/28

taukoa jostain

En edes tiedä, mistä otan taukoa. Ilmeisesti blogista parin viime päivän osalta. Juttuhan on tämä: kirjoitin tätä postausta jo perjantaiaamuna Marlilla vieraillessani, mutta jotenkin julkaisu vain jäi tuijotusten vuoksi. Nähkääs en pysty kirjoittamaan, jos joku katsoo mitä kirjoitan. Kuulemma yleinen ongelma. Sitten se postailu vain jäi. Mulla on teille kuitenkin kivoja kuvia viikonlopulta, joten no problems! Mun kaveritkin on näiden päivien aikana laitelleet viestejä, mutta rehellisesti: nyt juuri en jaksa vastata, enkä millään jaksaisi nähdäkään. Haluan vaan viettää tämän viikon kotona, koska oon matkustellut taas Turkuun ja sieltä Tampereelle, ja sieltä kotiin. Sitä edeltävä viikonloppu meni Lahdessa, ja sitä edeltävä Turussa ja sitä edeltävä Lahdessa. Niin paljon kuin rakastankin matkustelua, kuluttaa se sekä rahaa että energiaa. Pieni paussi voisi olla hyväksi, saisi hengittää ja ajettua kirppistäkin eteenpäin. Pistän tänään jo ekat yhteydenotot!

MarliMarliMarliMarli

b

2015/09/23

riikinkukko

Mulla on piiloammatti. Asia ei ole ehkä oikeasti niin kiinnostava kuin miltä se kuulostaa, mutta rakastan hiustenlaittoa. Tykkään tehdä lettejä, leikata niitä, värjätä jne. Värjäys kuluttaa hirveesti tukkaa, kuten oon aina sanonut, joten siitä en kaipaa tähän postaukseen kommentteja. Sen sijaan väristä saatte antaa niin hyvää kuin huonoa palautetta. Kunpa vain voisin värjäillä muiden hiuksia hyvällä palkalla omaa ihoani kemikaaleilla kuluttamatta. Silloin perustaisin varmasti oman salongin! Tänään värivuorossa oli violetti. Oon haaveillut lilasta tukasta jo vuosia, juurista tumma liukuen ombren lailla pastellilatvoihin. However, käytin väriprosessiin semi-kestovärejä, jotka haalistuvat pois muutaman pesun jälkeen. Kuvasin kaiken videolle, jonka julkaisen varmaankin huomenna. Prosessi oli räikeän värinen sinisine ja violetteine sävyineen, mutta lopputulos ihanan sekava. Rakastuin tähän väriin, ja kutsunkin sitä riikinkukoksi. Huomatkaa, että tämä ei ollut sarkasmia vaan ihan aikuisten oikeesti tykkään tästä pläjäyksestä. Yllättävää.

HairHairHairHairHair

Tarkalla silmällä joukosta voi erottaa harmaan, sinisen, vaaleanpunaisen, liilan ja tummanruskean. Kaikkea siis löytyy! Jälkihoitoon mulla on kaapissa lila sävyte, jota aion käyttää ahkerasti lähiaikoina. Kertokaa toki kuinka tykkäätte tai vihaatte tätä, koska meitsi diggaa. ;)

2015/09/20

matkaa matkan päälle

Hassua toitottaa jokaisen viikonlopun päätteeksi: "kotona taas", mutta niin se vaan menee. Perjantainahan oli lakkopäivä, lauantain piti kulua vaan tylsästi kotosalla, mutta sitten iskän ja Ollin kanssa lähdettiin Verkkokauppaan tarveostoksille. Mulla on ollut ongemia koneessa muistin kanssa, koska etenkin pitkiä ja moniosaisia videoja editoidessa muistia kuluu hetkessä 20 gigaa... #vloggerproblems right? Niinpä mun osalta ostoskoriin meni 1TB-kovalevy (terabitti muistia, eli tuhat gigaa) ja lasinen linssinsuoja kameraobjektiiviin. Edellinen suoja hajosi, kun mun kamera tippui kolmijalalta.

Shoppailun jälkeen otettiin kahvit, limsat ja wienerit kahvilasta ja alettiin suunnitella tulevaa päivää kukin omalta taholtamme. Mun oli määrä nähdä kaveria keskustassa mutta aikataulut ja sää ei oikeen suostuneet yhteistyöhön, joten menin kotiin, pakkasin ja lähdin Lahteen. Tällä kertaa mentiin Danten ja hänen kaverien matkassa.

VerkkokauppaVerkkokauppaVerkkokauppaVerkkokauppa

Sain Lahdessa tehtyä urheilusuorituksenkin. Nimittäin mulla oli just ja just päälle vartti aikaa, painava reppu ja kolme kilsaa asemalle. Kiirehdin ja olin asemalla 12:16. Juna lähtisi 17 yli ja mulla oli nälkä. Skippasin junan ja menin ärrälle ostamaan mozzarellapaninia. Seuraava juna tuli kuitenkin jo tunnin päästä, joten menetys ei ollut kamala. Tiedoksenne vain, että ensi viikonloppukaan ei hoidu kotosalla vaan Turussa ja Tampereella!

2015/09/18

peace

Onpa ollut turha päivä - ainakin tähän asti. Oon katsonut kaksi jaksoa Catfishiä, yhden jakson Awkwardia, Fake it:iä, Hurjaa remonttia ja jotain täysrandomrealitya. Petasin sängyn, pesin hiukset ja nautin kylmässä saunassa kahvia muusikin kera, samalla kun odotin, että Olaplex imeytyy hiuksiini. Rento päivä siis. Kävinhän mä pienellä mopoajelullakin, kun sade oli tauolla. Aika hirveetä kuitenkin ajaa kovaa "myrskytuulessa".

HomeHomeHomeHomeHome

Siivousurakka etenee kivaa vauhtia, kirppikselle on saatu huutoja (ihan mahtavaa, jes!) ja pääsen tän viikonlopun aikana valmistelemaan ekat paketit/pussit toimitettavaksi tai annettavaksi. Iskä tuli äsken kotiin ja ehdotti ruokailua ravintolassa. Veikkaanpa, ettei tosin päästä kastumatta minnekään ainakaan hetkeen, kun julkiset on lakossa, autoa ei jaksaisi ottaa ja prätkä on... noh märkää kyytiä.

2015/09/17

lately

Huomenta päivää! Viime päivinä oon ollut tosi tuottelias kotona - en niinkään blogin puolella, valitettavasti. Kasasin huoneestani pois tavaraa, jota en tarvitse, ja tähän mennessä kasa on paisunut yli puolimetriseksi korkeuden puolesta ja puolentoista metrin levyiseksi, heh. Tänään ohjelmassa olis samaa puuhaa, uudelleenjärjestelyä, koulussa käynti ja mitä nyt siihen päälle keksinkään. En oo kannellut kameraa mukana tavallisesta poiketen, mutta siihen on myös tulossa muutos! Kuvat tässä postauksessa on otettu parina kuluneena päivänä, kun olin Sallan kanssa shoppailemassa keskustassa. Kuvasin muuten ostokset jokseenkin omituiselle videolle.

Lately

Viimeisimmät kuvat taas ovat eilisillalta, kun kävin Animalian järkkäämällä kokkauskurssilla. En ole koskaan valmistanut kunnollista vegaaniruokaa (yleensä keitän kasviksia ja riisiä tms.), joten oli tosi kiva päästä laittamaan mulle täysin uusia makuelämyksiä. Seitanista esimerkiksi en ollut ikinä kuullutkaan. Nyt jatkan TV:n tuijotusta ja nautin pepsiä.

2015/09/14

instakirppis

Vihdoin ja viimein sain instakirppiksen valmiiksi! Oon tässä kuukauden vaellellut edes-takas mielipiteitteni kanssa, eikä aikaa koskaan tuntunut löytyvän. Itseasiassa mun pitäisi tälläkin hetkellä olla koulussa, mutta enpäs mennyt. Halusin hoitaa tämän ja muutaman muun työjutun pois alta. Käyttäjänimi on siis @teamarikashop (niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin) ja tarjolla on kaikkea paidoista iphone-kuoriin. Saatan myöhemmin lisäillä enemmän tuotteita, mikäli ig osoittautuu hyväksi myyntipaikaksi. Näin alustavasti jaan linkin vain teidän ja ehkä youtube-tilaajien kesken. Omaan instaani en ainakaan vielä halua laittaa mitään ilmoitusta, trollien varalta, ymmärrättehän. Ja vähän etuoikeuksia taas blogin lukijoille. ;) Älkää tunkeko mitään kysymyksiä instan directiin, sillä niihin en vastaa!! Kuvaan voi pistää kyssäriäkin. Have fun shopping!

KirpputoriKirpputoriKirpputoriKirpputoriKirpputori

arki palasi, tea palasi, kynnet lyheni

Heyo, im back! Pahoittelut muutaman päivän postaustauosta. Mun ei ollut tarkoitus pitää edes yhtä postauksetonta päivää, mutta lauantai meni osin Lintsillä, osin Turussa ystävälläni, ja sitä edeltävistä päivistä en edes osaa sanoa. Mutta nyt kuitenkin oon taas täällä kuten aiemmin ja valmis postailemaan teille kaikkea kivaa. Huomasitteko aamulla uuden videoni? Videoon pääset tästä. Tänäänkin joudun menemään illaksi kouluun mutta mulla on vielä pari tuntia aikaa siivoilla huonettani. Tosi usein puhun täällä siivoamisesta, koska tosiasiassa saan kerralla hoidettua yleensä vain pienen osan koko urakasta. Nyt kuitenkin arki on palaamassa ja minä uudistuksen tarpeessa. Let's do this!

HomesceneHomesceneHomescene

Jouduin myös äskettäin leikkaamaan mun upeat akryylikynnet, koska arkiaskareiden hoitaminen koitui niin hankalaksi. Nyt pituutta on sormen päästä enää 2-3mm. Näillä mennään heti paremmin. Ensi kerralla laitan suoraan lyhyemmät kyllä ja ilman koristeita, koska kohokukat tuntuvat tarttuvan hiuksiin pesun yhteydessä.

2015/09/10

my day elokuulta

Uusivanha my day -video on nyt mun toisella youtube-kanavalla! Kuvasin videon elokuun lopulla mutta sain teknisten ongelmien vuoksi sen tubeen vasta nyt. Toivottavasti tykkäätte! :)

2015/09/09

tyttö vs pummi

Kävi pieni moka viime postauksen suhteen. Kirjottelin sitä puolelta öin, jolloin tapahtui bloggaajan perusmoka. Hölötin vaikka kuinka paljon mun ylisuurista kengistä, eivätkä ne näkyneet yhdessäkään kuvassa. Asiaan tulossa muutos tässä postauksessa! ;)

BackyardBackyardBackyardBackyardBackyard

Aina välillä muhun iskee sellainen tyttömäinen vaihe. Haluan alkaa käyttää pelkästään mekkoja ja korkkareita. Laitan hiukset nätisti, helmikoruja kaulaan ja ranteisiin sekä meikkaan hieman enemmän. Seuraavana aamuna saatan kuitenkin herätä pummivaihe päällä, jolloin skippaan meikkauksen, heitän hiukset nutturalle ja chillailen ilman pöksyjä hupparissa. Tänään mulla on pieni tomboy-viba, joten katsotaan mitä saan puettua ylleni.

pearly white

Tein maanantaina pikasuunnitelman Oonan treffaamisesta. Ennen mun koulun alkua käytiin Helsingistä hakemassa mulle pari kosmetiikkatuotetta, juotiin kahvit (hän jääteen, mutta silti) ja maisteltiin pähkinöitä. Kotiin ostin ruoaksi salaatin ja heti sen syömisen jälkeen köröttelin saksantunnille. Eräällä oppitunnilla istahdin yhden about ikäiseni pojan viereen ja siinä oonkin nyt ollut joka tunnilla. Miksi istua yksin, kun joutuu kuitenkin tekemään paritehtäviä ja mikä mukavampaa kuin löytää opiskelija, joka suostuu jakamaan kirjan kanssasi. :D Nykyisin mullakin on oma kirja tosin. Kaupungille lähdin postauksen asussa, mutta kouluun vaihdoin farkkuhaalarin.

PearlyPearlyPearlyPearlyPearly

Kädessäni näkyvä kuvio on venäjäntunnin tylsyyttä. Ja permanenttitussia. Eikä lähde ihan heti. Mitä mieltä ootte tästä asuyhdistelmästä? Pitää nostaa esiin korkokenkäongelma! Nuo kengät on kokoa 40, tilasin netistä Forever21:sta ja kävihän siinä sitten niin, että koko voisi olla kahta pienempi. Vaikka sujautin ekstrapohjalliset paikoilleen, en pysty kävelemään noissa. Sääli sinänsä, koska ne on niin suloiset.

2015/09/07

kevariajelu

Ei, et lukenut väärin, jos luit "kevari" etkä "kaveri", sillä kyse on juuri ajoneuvosta. Veljeni ajelee siis nykyään kevytmoottoripyörällä, minkä ajatteleminenkin saa mut välillä säikkymään. Jossain tuolla pään sisällä elää pieni pelko siitä, että hän joskus kaatuu, joutuu kolariin tms. Nyt, kun kortti on kuitenkin tullut ja hän on ehtinyt ajella opetuksessa koko kesän, uskaltauduin kyytiin kokeilemaan. Kevareissa on se kauhea asia, että matkustaja istuu selkeästi kuljettajaa korkeammalla, ja usein ainoa keino pysyä kyydissä on pitää kuskista kiinni, sillä kahvoja ei ole. Päästiin noin. 15 kilsan päähän kotoa kuvailemaan ja paluumatkalla kurvattiin hakemassa mulle kokista ja sitten kotona olikin jo ruoka odottamassa.

UlkoiluaUlkoiluaUlkoiluaUlkoiluaUlkoiluaUlkoiluaUlkoiluaUlkoiluaUlkoiluaUlkoilua

Ajomatkat sujui turvallisesti ja oon aika ylpeä itsestäni, kun annoin Ollille luvan ajaa moottoritietä. Pelkään kovassa vauhdissa tuulta ja en mielelläni lähde isommille teille mukaan. Nyt kuitenkin rohkaisin itseni ja kaikki meni hyvin! :)